HYVAAA UUDENLAISTA UUTTAVUOTTA KAIKILLE JA KAIKENLAISILLE!
Toivottavasti naitte paljon raketteja. Minulta jai tana vuonna raketit nakematta, koska olin vuoden vaihtuessa vessassa pissalla.

Olen huomannut, etta olen alitajuntaisesti valtellyt Kambodtza-viikostamme kirjoittamista. Se tuntuu jo nyt kaukaiselta, etta enaa ei huvittaisi edes kirjoittaa siita. Pelkaan, etta kone deletoi taas kerran taas kaiken. Uhmaan nyt kuinetenkin onneani ja omaa mielihyvaani ja yritan onnistua kirjoittamaan ymparipyoreen Kambodtzan, jotta koko maa ei taysin katoaisi suvantoon. Saano voi kommenteillaan taydentaa, jos unohdan jotain olennaista tai mielta jarisyttavaa. Joo, jooko?

Kambodtza-viikkomme aikana saimme mielestani aika hyvan ja kattavan kuvan maan historiasta ja kulttuurista kaymalla Phnom Penhissa Kuninkaan paltsialueella, punakmeerien teloituskentalle ja vankilassa ja Siem Reapissa muinaisessa Angkor-temppelikaupungissa, mutta tavallisten ihmisten elaman nakeminen ja tajuaminen jai tylsasti hieman vahemmalle. Jos olisi pystynyt olemaan maassa pari paivaa kauemmin, olisi paassyt kaymaan myos maaseudulla ja nahnyt paremmin ihmisten jokapaivaista elamaa nyky-Kambodtzassa. Nyt Kambodtzamme rajoittui vain perus nahtavyyksiin ja travellaajien ghetoissa asumiseen. Kambodtza oli aikamoinen ghetto, travellaajien mekka! Kokemus sinaansa...

Punakmeerien teloistusalua, kuoleman kentta, oli vankilan kanssa aika vaikuttava paikka. Vaikka kentalla ei varsinaisesti ollut muuta kuin umpinaisia joukkohautoja, vihreata nurmea ja puita, oli tunnelma alueella painostava ja sisalle ihmiseen tunkeutuva. Oli todella vaikeata kasittaa, etta niista kaikista veritoista oli vasta kolmekymmenta vuotta ja oikeasti joku on tehnyt sen kaiken: hakannut lapsia vasten puuta, kiduttanut viattomia, silpinnut kasia ja leikannut naisilta paita pois. Se ei ollut mitaan elokuvaa, vaan taytta totta. Valilla kentalle tuotiin paivan aikana niin paljon tapettavia, etta niita kaikkia ei edes keretty tappamaan saman paivan aikana. Kentalla hiljaa kavellessani mietin, minkalainen huuto, kiljunta ja haju alueella on joskus ollut yota paivaa. Miten ne kaikki ihmiset ovat pystyneet sietamaan sita kaikkea?

Siem Reapissa meilla oli taas kerran kohtalo ja sattuma mukana matkassamme. Olimme jo perjantaina menossa Angkoriin, kunnes portilla tajusimme kellon olevan jo niin paljon, etta emme ehka kerkeasi kiertamaan saman paivan aikana koko aluetta. Olimme heranneet liian myohaan, koska kumpikaan meista ei ollut muistanut laittanut heratyskelloa soimaan, ja pyorailleet liian kaun ympariinsa eksyneina. Sisaanpaasy oli 20 $, joten paatimme sirtaa vierailun seuraavalle paivalle, jotta paaisimme nauttimaan alueesta koko rahalla.

Angorin sijaan menimme perjantaina Uima-allas-joulubileisiin. Olin saanut tietoa juhlista yhdelta austraaliaiselta, joka oli Phnom Phenissa tullut sattumalta juttelemaan yhtena iltana kanssani. Han oli myos ihan sattumalta Siem Reapissa kanssamme samassa hostellissa ja kutsui meidat juhliin. Perjantaina meilla ei ollut hirvean juhlallinen fiilis kaikissa rahnaisissa vaatteissamme, joten menimme juhliin vain, koksa meilla ei ollut oikein muutakaan tekemista. Olimme kaantya viela takaisin uima-altaan ovella, mutta joku voima veti meidat sisalle saakka.

Juhlat osottautuivat oikein hauskoiksi ja kivan pieniksi. Pienen juttelen jalkeen muiden vieraiden kanssa selvisi, etta meidan lisaksi paikalla oli myos nelja muuta suomalaista ja loput olivat autsraalialaisia. Uima-altaan omistaja oli sita mielta, etta Suomi oli nyt tyhja. Yksi suomalaisista, Teemu oli vaihdossa Bangkokissa ja nyt lomalla Kambodtzassa. Han oli myos menossa lauantaina Angkoriin, joten paatimme lahtea sinne kolmisin. Teemu oli myos aikeissa palata Thaimaasta Suomeen Siperian junalla, joten kerroimme hanelle kaikkea mahdollista junasta.
Mita sattumaa. Maailma on niin pieni.

Launatai-paivamme Angkorissa oli yksi matkamme onnistuneimmista paivista. Lahdimme heti aamusta aikaisin pyorilla liikkeelle, kavimme ostamassa torilta aamiaista ja soimme aamiasen vasta kaupungin sisalla yhden raunion juurella. Paiva oli kuuma, mutta pyoraillessa pieni tuulenvire piti mielen virkeana koko pitkan paivan ajan. Pyoramatkojen aikana juttelimme kaikenlaista, naimme Kambodtzalaista maaseutua ja norsuja. Teemun kanssa paivasta tuli paljon leppoisampi kuin mita se olisi ollut, jos olisimme olleet vain Saanan kanssa kahdestaan. Teemu ja Saana olivat vuoritellen valilla opattaita ja kertoivat LP:n avulla jotakin mielenkiintoista raunioista ja seinamaalauksista.

Paivamme meni niin hyvin putkeen, etta kerkesimme nahda kaiken, minka halusimmekin. Aurinko alkoi laskea vasta , kun lahdimme pyorailemaan takaisin Siem Reaopiin. Paivan aikana naimme Angkor Watin naamatornit, koko kaupungin paasisaankaynnin, munkkeja, elefanttipilareita, raunioituneita torneja, viidakon syoman vanhan temppelin, Lara Crof-elokuvassa olleen puun ja Madventuresta tutun, enaa ei niin salaisen viidakkoraunio-temppelin. Parissa pienemmissa temppeleissa emme kerenneet kaymaan, mutta luulen, etta ne eivat olisi paljoakaan poikennut muista raunioista.

Onnistuneen paivan paatteeksi menimme kolmisin maistamaan kadulle paistettua kaarmetta. Se maistui samalta kuin paistettu silakka, mutta oli paljon luisempi ja ruotoisempi. Kaarmeessa ei ollut paljoakaan syotavaa, mutta ihan riittavasti maistiaisiksi kolmelle.

Ah, nyt lopetan, teksti alkaa puuroutua. Tama oli Kambodtzamme. Sovitaan niin. Saana voi taydennella, jos huvittaa. En jaksa enaa.