Enaa en yhtaan ihmettele, miksi niin moni ihminen menee Thaimaaseen lomalle. Maahan on aivan hurmaava, ihmiset ystavallisia ja hymyilevia, ruoka hyvaa ja halpaa ja ilmasto mita viehattavin. Olin todella yllattynyt. Luulin koko maata pelkaksi turistirysaksi, mutta eihan se sita ollutkaan. Turistisuus on edennyt Thaimaassa jo siihen pisteeseen, etta nykyaan se elaa jo taysin omaa elamaa omalla painollaan paikallisten kanssa. Paikallisten ja turistien elama kulkee sulavasti yhdessa toisiaan auttaen. Pidin Thaimaasta jo heti ensimmaisista tunneista lahtien.

Pari ensimmaista paivaa Bangkokissa vietimme Pawliinan , thaimaalaisen tyton, jonka tapasimme Mongoliassa, ja Jussin, jonka naimme matkallamme kaikissa maissa, joissa kavimme paitsi Kambodtzassa. Pawliina (en tieda miten nimi oikeasti kirjoitetaan) naytti meille pienia paikkoja Bangkokista. Kavimme Bangkokin yliopistolla, sairaala-alueen kaarmefarmilla, yhtena paivana syomassa yliopiston ruokalassa, katselimme mielettomia ostoskeskusten jouluvalovieritelmia ( en ole koskaan nayhnyt mitaan vastaavaa!!! ja thaimaalaiset eivat edes vieta joulua), nousimme hissilla Bangkokin korkeimman rakennuksen huipulla ja ensimmaisena iltana pyorahdimme taksilla Thaimaan China Townissa etsimassa hyonteisia illalliseksi. Ei loydetty muuta kuin eras Pawliinan kaveri, joka on kuulemme koko Bangkokin coolein tyyppi.


Kaarmefarmi ei ollut ihan tavallinen nahtavyys-farmi, vaan se oli sairaalaan oma farmi, jossa he kasvattivat kaarmeita ja tekivat niiden myrkyista laakkeita. Laaketieteen opiskelijat kayvat farmilla usein opiskelemassa erilaisia tarkeita asioita kaarmeista ja niiden puremista. Farmilla naimme myos pienen kaarme-esittely-shown, jonka jalkeen kaikki halukkaan saivat silittaa elavan kaarmeen nahkaa tai kokeilla kaarmetta hartioillaan. Kaarmeet ovat yllattavan vahvan ja itsepaisen tuntuisia elaimia. Saana ei meinaltanut uskaltaa kokeilla, Jussi ei edes tullut koko farmille kaarmefobiansa takia.

Bangkokista teimme Saanan kanssa kaksi pienta retkea ymparilla oleviin paikkoihin. Kavimme Auyttayalla ja Pattayalla kokeilemassa, milta rannalla makoilu tuntuu. Se oli ensimmainen kerta koko matkamme aikana, kun kavimme kunnolla rannalla ja otimme aurinkoa. Se oli myos koko elamani enasimmaine kerta, kun kavin jollakin isolla aurinkorannalla. En ole koskaan aikaisemmin nahnyt niin paljon aurinkotuoleja tai -varjoja. Enka myoskaan niin paljon prostituutioita. Niita oli Pattayan maineen mukaisestikin kaikkialla, vaikka muuten paikka ei ollut niin paha kuin kuvittelin. Hieman vanhanaikainen ja kuolemaan pain kaantyva kaupunki. En nahnyt yhtaan suomalaisia.

Pattayalla tein klassisen lansimmaalaisen virheen ja paloin. Etelan aurinkoon tottumattomana en tajunnut laittaa aurinkorasvaa tarpeeksi ajoissa aurinkoa saamattomiin kehoni kohtiin. Aluksi luulin, etta paloni oli vain pelkkaa punostusta ja kipua, mutta parin paivan paasta huomasin mahani olevan taynna vesirakkuloita. Vesirakkuloiden jalkeen iho lahti kuoriutumaan. Nyt se on jo kuitenkin ihan normaalin nakoinen, mutta aurinkoa en mahalleni enaa taman matkan aikana aijo nayttaa.

Auyttayalle menimme pariksi paivaksi hieman onnenkaupalla liikkeelle pelkat pikkureput mukana. Olimme saaneet Jussilta vihia, etta siella oli silla viikolla meneillaan jotkut festarit, joissa oli paljon thaimaalaista ruokaa ja perintesia musiikki- ja tanssiesityksia. Olimme saaneet myos Jussilta pienen kartan, jonka avulla osaisimme suunnilleen suunnistaa juna-asemalta jonnekin pain kaupunkia. Muuta emme koko paikasta tienneet, emmeka mistaan muustakaan, mutta silti lahdimme vain liikkeelle. Valilla on kiva kokeilla tietamatonta, tajunnanvirran mukana matkustamista.

Kaikki meni kuitenkin Ayuttayalle erittain hyvin ja sulavasti. Ensimmaisena paivana tapasimme hotellia etsiessamme brittilaisen Grissin, jonka kanssa lopulta vietimme koko Ayuttaya-aikamme. Han oli tullut kiertelemaan Tahimaata pariksi viikoksi. Hotelli, jossa yovyimme oli joen rannalla oleva vanha, perinteinen thaimaalainen talo. Seinat olivat puuta ja huoneet maan ylapuolella parrujen varassa. Hotellinkaytaville oli laitettu koristeeksi vanhoja esineita ja tauluja.

Festareilla meille oli sellainen periaate, etta kaikkea, mita tekee mieli maistaa on maistettava. Thaimaalaisilla on niin paljon kaikkia mielenkiintoisia ja erikoisia ruokia. Kahden paivan aikana maistoin sokerilla maustettuja paistettuja nuudeleita, marengin tapaisia leivospikkuleipia, hyytelocrappeja, kuivattua tamariinia ja lootusta, kotitekoista riisijaateloa, jonka seassa oli maissitahkia, jack-hedelmaa riisitaytteella, hoyrytettya maissia ja kaikkea muuta herkullista ja makuhermoja kutkuttavaa. Ensimmaisena iltana ostimme meille pussillisen erilaisia hyinteisia: matoja, heinasirkkoja, ampiaisia ja muita pienia otokoita. En pystynyt maistamaan kuin yhden sirkan ja kaksi erilaista matoa. Hyonteiset olivat niin lihaisan ja jauhoisen oloisia, etta se ei oikein mielyttanyt minua.

Festareiden lisaksi kavimme tutustumassa muutamaan Ayuttayan historialliseen temppeliin ja raunioihin. Yhdella raunioalueella oli valkoinen puu, jonka juurissa lepasi valkoiset buddhan kasvot.

Viimeinen Bangkok-paivamme ja samalla viimeinen yhteinen matkapaivamme oli meidan turisti-Bangkok -paivamme. Menimme aamupaivasta skytrainilla joelle, otimme sielta veneen ja nousimme jokea pitkin ylos Wat Pho -temppelille. Temppelissa oli Bangkokin suurin makaava buddha ja olin luvannut Jarille, etta mennemme katsomaan sita, koska han ei viimeksi Bangkokissa kaydessaan kaynyt sita katsomassa. Taksikuskihuijauksia tai jotakin...

Wat Pho oli erittain kaunis temppeli. Kaikkia rakennukset nayttivat sateilevan kullasta ja timanteista auringonpaisteessa. Jokainen seina, portti ja hauta oli koristelu viimeista yksityiskohtaa myoten keraamisilla kukkasilla, peileilla, paljeteilla ja vareilla. Porttien edessa oli myos usein molemmilla puolin kaksi sotilaspatsasta vartioimassa sisaantulijoita. Patsaat olivat hyvin kiinalaishenkiset. Ja tietenkin makaavabuddha oli massiivinen, koko tilan tayttava, mutta ei suuresti muista nakemistamme buddhista poikkeava.

Loppujen lopuksi en ollut Thaimaassa kuin reilun viikon. En hakenutkaan itselleni uutta passia, koska sen toimitusaika olisi ollut aivan liian pitka, eika maassaoloaikani olisi riittanyt siihen. Marraskuun puolessa valissa maitse Thaimaaseen tulevien matkustajien viisumivapaa maassaoloaika oli muutettu kuukaudesta kahdeksi viikoksi. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin yrittaa saada Intian viisumi rikkinaiseen passiini. Kiitoksia Suomen ulkoministeriolle ja sen nettisivujen ajantasaisuudelle.

Perjantaina, kun menin hakemaan viisumiani, olin aivan varma, etta en saisi sita. Minua jannitti niin paljon, etta olin melkein pyortya. Hieman ennen minun vuoroani mieleni teki vain lahtea juoksemaan pois itkien, mutta kokosin itseni ja menin rauhallisesti luukulle omalla vuorollani. Minua ei ollut pitkaan aikaan jannittanyt niin paljoa, kuin sina perjantaina. En tieda, mita minun olisi pitanyt tehda, jos en olisi saanut viisumia. Olisin varmaan lahtenyt Suomeen takaisin tai jotain. Sain kuitenkin viisumini Intiaan ilman mitana ongelmia ja nyt olen taalla. Passini saatua olin erittain helppottunut. Suuri murhe haihtui mielestani.