En ole taysin varma,mita mielta olen Varkalasta. Toisaalta tama on ehka juuri sita, mita odotinkin ja lahdin hakemaankin eli lepoa ja aurinkoa, mutta toisaalta tama on aika taynna turisteja ja suomalaisia. En ole missaan muualla matkani aikana nahnyt nain paljon suomalaisia turisteja kuin taalla. Eilen illalla tapasin jopa Ullan, Kallion lukio lyhyen matematiikan opettajan! Han oli ystavansa kanssa myos kiertelemassa Keralaan joululoman ajan.

Tama rantalomailu ei taidakkaan olla ihan minun juttuni. Auringossa vain tulee hikoiltua ihan sikana ja hiekkaa on kaikkialla, ihan kaikkialla. Se tarrautuu kiinni kaikkialle ja on todella kuumaa. Keskipaivan tienoihin hiekalla ei pysty kavelemaan mitenkaan normaalisti. On pakko hyppia varpaalta toiselle, jottei koko jalkapohja karventyisi. Jo hetken auringossa makoilun jalkeen tekee mieli lahtea tekemaan jotain muuta. Oikeastaan en ole makoillut rannalla taman vajaan viikkoni aikana kuin ihan pari kertaa kunnolla. Yleensa olen vain tunnin ja sitten haippasen. En jaksa olla kauempaa paikoillani, tarvitsen ymparilleni sapinaa. Ehka jonkun kanssa auringon ottaminen voisi olla mielekkaampaa.

Tiistaina tein pienen kavelyretken Varkalan keskustaan, koska minun oli nostettava itselleni lisaa kateista. Retkeni aikana nain vahan Intiaa, paikallisia ihmisia ja kavin pienessa paikallisessa kahvilakaupassa syomassa palan hedelmakakkua. Se maistui ihan joululta ja sai minut hymyilemaan. Muutenkin kavelyretkeni aikana minulle tuli todella hyva olo. Oli ihanaa erkaantua hetkeksi kaikesta auringosta ja rannan halinasta. Minulle tuli myos hieman syyllinen olo, kun en ollut ottanut itselleni yopaikkaa kaupungista vaan rannan lahelta kielekkaalta. Illalla kuitenkin huoneeni parvekkeella istuessani, palmuja, lintuja ja jonkun rahnaista takapihaa katsellessani olin tyytyvainen, etta yopaikkani oli kielekkeen puolella, rauhallisessa paikassa ilman kaupungin autojen aania. Joskus ennen nukahtamista, voin kuulla lintujen lisaksi myos meren kohinan, jos ulkona on tarpeeksi hiljaista.

Kavelyretkellani loysin myos ihan hotellini lahelta pienen paikallisen ravintolan, katukeittion. Keittiota pyorittaa eras vanhempi nainen, jolla on pitkat, kiharat, harmaat hiukset. Kaikki kaasuliedet ja kiviuunit ovat avoimesti esilla, ja valilla olen saanut nahda, kuinka han laittaa ruokaa. Ensimmaisella kerralla keittiossa syodessani sain ruoaksi riisia ja intialaisia kastikkeita. Muina paivina olen mennyt hieman myohemmin syomaan paivan lampiman ateriani kuin normaalisti, joten tarjolla on ollut erilaisia intialaisia lattyleipia, juureskastiketta ja moneen kertaab vaahdotettua chaita, intialaista maitomausteteeta. Juureskastike on maistunut hieman suomalaiselta karjalanpaistilta, mutta kasvisversiolta. Aika kotoisaa.

Ensimmaisella kerralla leipia ja kastiketta saadessani en ollut taysin varma, miten ne tulee syoda, koska en saanut lusikkaa tai mitaan muitakaan ruokailuvalineita. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin syoda kasin. Nyt neljan paivan jalkeen kasilla syominen alkaa jo sujua ilman suurempia ongelmia, vaikka en olekkaan taysin varma, kaytanko kasiani aivan oikein. Viela en ole saanut kasillasyomisestani minkaanlaisia vatsanvaanteita. Onneksi.

Keskiviikkoa-aamuna minulle sattui pieni onnettomuus, kun kavin meressa uimassa: en kerennyt juosta tarpeeksi rannalle karkuun isoa aaltoa, joten se sieppasi minut ja pyoritti minut suoraan pohjalle. Leukani aukesi ja joudun lahtemaan sairaalaan ommeltavaksi. En tieda, kuinka monta tikkia sain, mutta kaiken pitaisi nyt olla ihan kunnossa. Olen kaynyt sairaalassa vaihtamassa siteita pari kertaa ja saanut kaikenlaisia pillereita ja antibiootteja tulehduksenestoa varten. Viela ainakaan haavan ei pitaisia olla tulehtunut, mutta ei naista helteista koskaan tieda. Ensi keskiviikkona kayn jossakin sairaalassa poistattamassa tikit. Onneksi jatkoin vakutuustani viela kuukaudella.

Uudenvuoden aattona minulla oli siis leuka paketissa ja juhlafiilis kateissa. Menin kuitenkin illalla katsomaan kielekkeen ravintoloihin, olisiko jossakin jotain sapinaa meneillaan. En halunnut, etta vuodenvaihde menisi kokonaan ohi pelkastaan nukkuen. Kaikkialla oli kuitenkin kovin hiljaista, joten menin vain johonkin paikkaan juomaan yhden mangolassin ja katselemaan, jos ohi kulkisi joku muukin yksinainen seuraa kaipaava. Ketaan yksinaista ei kuitenkaan nakynyt, mutta vahan ennen kuin olin jo lahdossa nukkumaan seuraani liittyi sveitsilais-intialais-pariskunta, jonka olin paivaa aikaisemmin tavannut rannalla. He pelastivat aattoni. Nauroimme paljon ja kavimme tanssimassa livebandien tahtiin parissa eri ravintolassa. Vasta yhden jalkeen lopetin rattoisan iltani ja menin nukkumaan.

Perjantaina en halunnut enaa menna kuuntelemaan merta lahimmalle rannalle, jossa oli lahes kaikki, vaan lahdin kavelemaan rannikon kieleketta pitkin pohjoiseen kohti kalastajakakylia. Jo vajaan 15 minuutin kavelyn jalkeen loysin lahes yksinaisen rannan. Rannalla oli vain minun lisaksi rapuja, pari muuta auringossa makoilijaa ja muutama ohi juokseva lenkkeilija. Kivien luolta loysin itselleni sopivan kolon, jossa en kuullut muiden makailijoiden aania. Kuulin vain meren valtavan kohinan ja palmujen pienen suhinan. Kaikista isompien aaltojen kohdalla silmat suljettuina aallot tuntuivat niin isoilta, etta saatoin luulla niiden pyyhaltavan ylitseni kiville saakka. Perjantaina meri oli kuitenkin minulle armollinen, eika tullut muuta kuin kerran hipaisemaan sharonilla loikoilevia varpaitani. Lahes kaikissa muissa kohti rantaa aallot nousivat minuakin ylemmaksi kiville saakka.

Tanaan en ole tehnyt mitaan erikoista. Herasin aikasin, kavin kavellen sairaalassa, luin Bukowskia ja yritin makoilla rannalla tuloksetta. Oli liian kuuma, enka kestanyt. Hiekkaa oli kaikkialla ja olin hiesta taysin marka. Parin tunnin tuskailun jalkeen menin hotellille takaisin ja kavin suihkussa pesemassa kaiken hiekan pois. Luulen, etta minulla olisi vielakin hiekkaa kaikkialla. Tuntuu ainakin silta. Yolla sankyni varmaan vain kahisee.

Huomenaamulla lahden junalla Kochiin. Aiti, isa ja Taneli saapuvat aamuyosta Mumbayhin ja lentavat viela saman paivan aikana Kochiin luokseni. Ihanaa, illalla me naemme. Enaa vain vuorokausi jaljella. Uskomatonta. En taysin pysty viela kasittamaan, etta oikeasti naen Tanelin, isin ja aidin huomenna. Yhteinen Intiamme on aina tuntunut niin kaukaiselta, etta nyt en pysty tajuamaan sen huomenna olevan jo todellisuutta. Ihanaa.

Minulla on viime aikoina ollut niin ikava, etta en ole oikein taysin pysty nauttia yksinolostani Intiassa. Tama kaikki on tuntunut joltakin valiavaiheelta, ohimenevalta horrokselta. Ja kohta olen taas Suomessa. Uskomatonta. Sitakaan en pysty viela taysin kasittamaan. Huomenna naen perheeni ja kahden viikon paasta taas kaikki muut rakkaani. Kummallista. Kohta voin jutella muidenkin kuin vain Saanan tai vieraiden ihmisten kanssa. Kohta koko matkani on ohi ja alan taas elamaan Suomessa omaa arkeani. Minkakohanlaista se tulee olemaan?

Niin kummallista. Yli kolme kuukautta sitten oli Suomessa, yli kolme kuukautta olen ollut Aasiassa ja viela kaksi viikkoa jaljella. Sitten olen taas Suomessa ja kaikki on taas ennallaan tai jotakin sinne pain. Elama ja maailma on vaan joskus niin kummallita. Elama on niin kummallista.

Luulen, etta en tule enaa kirjoittamaan blogiani taman kerran jalkeen. En halua tuhlata yhteista aikaani perheeni kanssa koneelle istumiseen. Kaikki, mita seuraavan kahden viikon aikana tulee tapahtumaan, voin kertoa kaikille suullisesti kasvotusten tai kasvottamana puhelimessa.

Tassa oli matkanani, minun ensimmainen pitka matkani. Tassa oli minun matkani Saanan kanssa Venajan halki Mongolian ja Kiinan kautta junalla Vietnamiin, matka Vietnamista Kambodtzan lapi Bangkokkiin. Menimme Bangkokkiin asti pelkastaan maata pitkin junilla, busseilla, jokilaivoilla ja kavellen. Aika ekologista.

Kiitoksia kaikille, jotka ovat jaksaneet olla kaikki kolme-nelja kuukautta matkassani tukena lukemalla blogiani, lahettamalla viesteja ja lentosuukkoja. Taman matkan aikana tajusin ystavien ja sukulaisten olevan minulle erittain tarkeita. Kiitoksia. Kohta taas naemme.

Ja kiitos Saana, etta lahdit minun matkaani Aasiaan. Ihanaa, etta me teimme taman matkan! Tama oli ihanaa.