Jatkoa edelliseen ja sita edelliseen, jepjep:

Hoi Anin turistivilinasta oli ihanaa paasta lepaamaan pariksi paivaksi Tyynenmeren katveeseen Quy Nhoniin. Hostellimme oli ihan meren vieressa, joten joka ilta ennen nukahtamista pystyin kuulemaan meren kohinan. Mutta muuten ilma oli koko ajan sateinen ja hiostava, joten uimaan emme paasseet. Valilla satoi niin kovaa, etta tuntui kuin tuhat tikkujalkaista norsua olisi juoksenut katola. Joskus meni sahkot. Sade alkoi aina ihan yllattaen ilman minkaanlaisia varoituksia tai hempeita ennakko huomautuksia. Kun vetta alkoi tulla, niin sita myos tuli. Meidan oli pakko ostaa Saanan kanssa isot sadeviitat, jotta housut ja alushousut eivat aina kastuisi litimariksi.

Sateen katselemisen, sita karkuun juoksemisenja markana kavelemisen lisaksi nukuimme Quy Nhonissa pitkaan, luimme kirjoja, kavimme katsomassa valkoista, lootuksen paalla seisovaa, taivaallisen kaunista, 17-metrista buddhaa, annoimme hyttysten syoda jalkamme syopalaisten jaloiksi, istuimme pimealla rannalla ja kavimme pienessa paikallisessa museossa, jossa oli naytilla vahan sita sun tata. Siella oli valokuvia ja esineita Vietnamin sodista, chanpapatsaita, vahan etnisia soittimia ja vaatteita ja vahan pienoismalleja merenelaimista. Kaikkia asioita oli esilla juuri sopivasta, eika yhtaan liikaa. Mielenkiinto ei paassyt missaan vaiheessa herpaantumaan, koska ennen kuin alkoi puuduttaa alkoi jo uusi aihe. Museon ylakerrassa oli viela perinteisesti pieni nayttely Ho Chi Minhista. Nayttelyssa oli myos pienoismalli sedan stillt-talosta, jonka alakerrassa oli akvaario kalaneen. Ei siis enaa epaillystakaan, kuka oli Seta-Hon viimeisten poliittisten paatosten takana hanen viimeisina hallitsijavuosina. Punainen kultakala tietenkin. Naimme kalan ensimmaisne kerran Hanoissa Presidentin palatsilla alkuperaisen talon alakerrassa. Ha, keksittiimpas!

Tultiin tanne Saigoniin viime keskiviikkoaamuna yobussilla Quy Nhonista, joten ollaan oltu taalla nyt nelja paivaa. Enaa ei ole satanut, mutta ilma on ollut joka paiva todella hiostava ja kuuma. En ole koskaan ollut nain etelassa, siksi tama tuntuu valilla hieman sietamattomalta. Kuitenkaan lampoa ei taida olla enampaa kuin 30 astetta tai 40. Hotellihuoneessamme meilla on ilmastointi koko ajan paalla. Ekoina oina laitettiin se viilentamaan huoneemme 24 asteeseen, joten sain nuhan. 28 astettakin tuntuu liian viilealta. En tieda, miten tulen kestamaan talven ja kevaan Suomessa.

Saigon eli Ho Chi Minh tuo mileeni harmaudellaan Moskovan ja piraattimyyjineen Shanghain. Kaikkialla on paljon mopoja, valoja ja asvalttia, varikkaita pintoja ei loydy muualta kuin ihmisten vaatteista. Taalla on kuitenkiin eurooppalaista kodikkuutta. Jos saisin valita, muuttaisinko tanne vai Hanoihin, sanoisin luultavsti, etta tanne, vaikka muuten olen pitanyt enemman Pohjois-Vietnamista kuin Etela. Pidan karuista, mutta moderneista kaupungeista, joissa vanhan kulttuuri ja arkkitehtuuri kulkevat viela hiljaa kasikadekkain kaupunkin muun modernisuuden kanssa. Saigon on myos yhta matala kuin Helsinki, mika lisaa kodikkuutta.

Suuret maailman uskonnot ovat vahingossa muodostuneet Saigonin teemaksemme. Olemme kayneet muslimien moskeijassa, parissa buddhalaisessa pagodassa, katollisessa Notre Damen katetdraalissa ja yhdessa hindutemppelissa. Vietnamin buddhalaisuuden lisaksi olemme kayneet kiinalaisvaikutteisissa pagodoissa. Ne ovat olleet todella hienoja ja ihanan rauhallisia Saigoniin hulluun liikenteeseen verrattuna. Joku paiva joku viela ajaa meidan paallemme.

Emme ole ihan taysin varmoja kuinka kauan aiomme olla viela taalla. Viimeistaan ens viikon perjantaina haluttaisiin lahtea Mekongille, jos vain saan sina paivana Intian viisumini. Olen jo kolmesti kaynyt konsulaatissa, mutta en ole vielkaan saanut papereitani kasittelyyn saakka. Ekalla kerralla konsulaatti oli suljettu, toisella kerralla minulla ei ollut dollareita mukana ja kolmannella minulle selvisi, etta viisumi maksaa 60 eika 16 dollaria, eika minulla ollut tietenkaan tarpeeksi rahaa mukana. Tassahan tama, maanantaina uudestaan. Osaan jo kavella konsulaatille suoraan hotelliltamme.

Emme kuitenkaan ehka jaksa olla taalle perjantaihin saakka, joten saattaa olla, etta tehdaan joku kolmen paivan reissu lahistolle, jos raha vain riittaa. Taalta on vaan niin vaikeata paasta itsenaisesti ja taysin vapaasti liikkumaan. Elama on joskus hieman vaiketa taallapain maailmaa kun on koyha lansimaalainen.