Ei tarvinnut alkaa tappelemaan viranomaisten kanssa, lupaa ei tarvittu!

Pohjois-Vietnam on todella kaunista aluetta. Kun matkasimme bussilla 130 kilometria Ha Giangista Meo Vaciin, oli ymparillamme vain vuoria, niitettyja riisipeltoja, trooppista metsaa ja pienia taloja siella taalla. Pengerretyt riisipellot ja maanvajoamiset saivat vuoriston nayttamaan lainehtivalta ruohomerelta. Vuoren rinteilla, siella taalla risteili kuivuneista sokeriruo'on lehdista kasattuja suuria paalukekoja. Aina valilla viiden tunnin matkan aikana naimme runteiden poluilla tai tien laidassa kulkevan neonvareihin pukeutuneita etnisianaisia suurine kantamuksineen. Parhaimmillaan naisilla oli selassaan iso nippu bambunoksia, jotka olivat ainaki kaksikertaa heidan pituisia.

Itse Meo Vac oli pieni vuorten huippujen ymparoima kaupunki yli 1000 metrin korkeudessa. Talot olivat kaupungissa harmaita ja pitkamaisia. Ikkunoita ei ollut paljoa ja kaikki mahdollinen maatila oli kaytetty maissin, riisin ja erilaisten kaalien ja salaattien viljelyyn. Kuten Ha Giangissa, Meo Vacissakin oli kaduilla ja liikkeiden seinilla paljon kuvia Ho Chi Minhista. Kun aurinko oli laskenut, lyhtypylvaiden kova-aanisista kuului kansallislauluja ja naisen puhetta.

Meo Vacin laitamilla mutaisissa puutaloissa asui etnista vahemmistoa. Yhtena paivana kavimme ihan sattumalta kavelemassa asuinalueella, mika oli aika ihmeellista. Asuinalueella oli ihan oma elamisen syke ja rytmi. Ihmiset olivat iloisia, likaisia ja huolettomia. Lapset juoksentelivat ympariinsa tai kantoivat isoja kantamuksia selassaan, naiset pesivat pyykkia tai kerasivat maissia pelloilta ja miehet leikkasivat ja savustivat sikaa tai kantoivat keppeja rakennusmaille. Kaikista pienimmilla lapsilla ei ollut housuja tai hametta, ja joillain tytoilla oli yhta lyhyet hiukset kuin minulla. Kaikkialla oli varikasta, koska naisten vaatteet oli koristeltu neonpinkilla, -vihrealla ja -sinisella. Miehilla oli kaikilla paalla samanlainen musta, kiinaleikkauksellinen takki ja ranskalainen baskeri. Imiset olivat todella kauniita.

Meo Vacin "keskustassa" nakyi aina valilla etnisia ihmisia suurten kantaumusten kanssa, mutta vain harvoin. Luulen, etta heilla ei ole Ha Giangin provinssissa kovin hyva asema. Provinssi sijaitsee ihan Kiinan vieressa ja alueen etninen vahemmisto on alkupereltaan kiinalainen. Kun tulimme bussilla Meo Vaciin, bussin sisaanheittaja heitti bussista ulos kolme etnista ihmista, koska bussi oli mukamas niin taynna.

Tanaan ja eilen olemme tutustuneet lisaa Vietnamin eri etnisiin ryhmiin Bac Hassa shoppailemalla sunnuntaimarketilla ja kavelemalla pienessa Ban Pho-kylassa. Taalla etnisella vahemmistolla on selvasti perempi asema kuin Ha Giangissa. Etnisiin vaatteisiin pukeutuneita ihmisia nakee kaduilla paljon enemman ja heidan tuotteitaan oli paljon myytavana sunnuntaimarketilla, joka oli varsinainen turustinahtavyys. Koko kaupunki oli eilen taynna lansimaalaisia, jotka olivat tulleet minibusseilla shoppailemaan torille! Tanaan kaupunki oli taas ihan kuollut. Moni aasia-eurooppalaisista -ravintolaista on suljettu, koska kaduilla ei ole enaa turisteja. Kun viikonloppu taas koittaa, kaikki ravintolat aukenevat.

Oli meidan onni olla taalla viela tanaan ja nahda Bac Hata ilman turisteja, mutta harmiksemme turistisuus on pyyhkinyt kaduilta kaikki alkuperaiset, vietnamilaiset katukeittiot pois. Meidan on pakko syoda kalleissa ja pahoissa turistiravintoloissa ja maksettava hedelmista ihan sika hintoja. Olemme pistaneet elaman hieman ranttaliks nalkalakostakieltaytymisen jalkeen ja maistaneet kaikkien eri ravintolojen pannukakkuja. Taytyy todeta, etta ei taalla pannukakkuja osata tehda. Joko ne ovat liian litkuja tai paksuja piirakoita.

Huomenna lahdemme Sapaan, joka on myos aika turistikohde. Haluaisimme menna asumaan pariksi paivaksi johonkin pieneen kylaan ja opetellen perinteista tanssia ja kasityotaitoja, mutta saa naha, onko meilla varaa sellaiseen. Turistoaluilla kaikki tuppaa olemaan niin kallista.

Tajusimme tassa yhtena paivana, etta meilla alkaa olla aika kiire, jos haluamme kereta ennen joulua olemaan viela pari viikkoa Kambodzassa. Olemme olleet jo kolme viikkoa Vietnamissa, emmeka vielakaan ole paasseet pois Kiinan rajalta. Hassua, moni on sanomut meille, etta kaksi kuukautta on aivan liian pitka aika Vietnamissa, koska ei taalla ole mitaan nahtavaa, kolme-nelja viikkoa on kuulemma ihan maksimi. Meille ei taitaisi riittaa edes kolme kuukautta! No, Sapan jalkeen katkaisemme kauniin pohjoiskaaremme ja lahdemme junalla suoraan Hanoihin. Ajattelimme, etta tahtia emme aio kiristaa, paikkoja on vain karsittava. Jatemme kaikki suurimmat turistimestat pois, koska niissa on aina niin kallista ja yritamme valikoida kaikki meille sopivat paikat.

Jannittavaa paasta viikon sisalla Hanoihin. Oikeastaan olemme jo kayneet siella, koska meidan piti sateiden takia menna Ha Giangista Bac Hahan sen kautta. Olimme Hanoissa pari tuntia ja koko kaupunki vai tulvi. Kuulemma pahimmat sateet 24 vuoteen. Tulvista huolimatta Hanoi naytti erittain kiintoisalta kaupungilta. Taytyy vain osata loytaa sielta kaikki ei turistisimmat alueet. Hehehee, toivottavasti olemme ovelia.