Huu, taalla nyt ollaan paiva oltu. Tuntuu kumalta, taa konekkin lahti asken kirjoittamaan hindia.
Eilinen bussimatka oli mielenkiintoinen. Kaikilla venalaisilla oli paljon evaita mukana: munia, suolakurkkua, isoooo kasa voileipia, valkosipulia ja lihapullia. Kaikki puhui vain venajaa, meillekin. Bussi pysahtyi ennen rajaa pari kertaa, ensimaisella ostamaan halpaa kalaa kassikaupalla ja toisella Raja Markettiin, josta kaikki osti isoja possun takapuolia. Yksi pappa osti ainakin kolme! Meita vahan nauratti.
Bussimatka kesti jotain yhdeksan tuntia eli oltiin taalla vasta kymmenen aikoihin. Bussissa oli eras kiltti mamma lapsenlapsensa kanssa ja he auttoivat meita loytamaan pankin, jossa saatoimme vaihtaa rahamme rupliksi. Nainen ja tytto asuivat Suomessa Nokialla, mutta tulivat hammaslaakariin tanne - tytolla oli hamasraudat.
Pietari on todella massiivinen. Talot ovat korkeita ja tiilet isoja, autokaistat ainakin kolmen auton mentavia ja katukivet jattilaisen jaloille. Tuntuu todella kummalta. Olemme tanaan vain kavelleet ympariinsa ja katselleet paikkoja. Olen nayttanyt ihan puliaiselta, koska vaatetta on ollut ihan sikana paalla ja housut lorpsahtaneet. Taalla on aika kylma, mutta silti kaikilla naisilla on korkkarit, sukkahousut ja toppatakit. Kadut ovat siisteja ja ihmisilla on kultahampaita.
Ihmiset ovat taalla myos todella ystavallisia. Jos olemme jossain jonossa, ihmiset alkavat juttelemaan kaikenlaista meille venajaksi ja englanniksi ja auttavat, jos voivat. Kieli on kylla todella kummaa, sita ei vain tajua mitenkaan.
Tana yona lahdemme yhdelta junalla Moskovaan kolmannessa luokassa. Saa naha, mitakohan vastaan tulee. Sita odotellessa yritamme pysya lampimina hostellin suojassa ja ottaa selvaa seuravista junista.

Ps. Huoneessamme nukkui roomalainen Mauro, joka sanoi, etta voimme kutsua hanta Mauriksi suomalaisittain. Kun kerroin tuntevani Mauri nimisen koiran, kielsi han meita kutsumasta hanta enaa Mauriksi. He, hauska tyyppi.