Voisin kirjoittaa vaikka mita Siperian junanamatkastamme, jopa romaanin, mutta taidan jattaa talla kertaa valiin, koska taas on tapahtunut kaikenlaista mielenkiintoista raportoitavaa. Elikka...
Olkhonin saarella oli mahtavat maisevat. Aina en uskonut todeksi, etta naen taman kaiken omin silmin ja olen oikeasti keskella tata kaikkea. Oli mahtavia vuoria, kirkaan sininen, kuohuava Baikal-jarvi, shamaanipuita, hiekkarantoja, endeemisia kasvilajeja, pieni Khuzhir-kyla hokkelitaloineen ja taivas taynna pilvia. Paikallinen bussimatka saarelle oli myos kokemus. Matkan aikana nain villihevoslaumoja, paljon lehmia, joita bussi joutui valilla vaistelemaan, possun, joka juoksi kovaa vauhtia, pienia kylia ja ne maisemat. Aluksi en tajunnut, etta olemme kokoajan matkalla korkeammalle ja korkeammalle vuoristoon. Vaikka kasvillisuus muuttui aroksi, en hogannut sen olevan heti aroa: luulin kylien hakanneet niin paljon puita metsista, etta eroosio olisi tehnyt vuoren rinteet puuttomiksi. Ennen aroa oli valtavia lehtikuusimetsia, jotka olivat kuin tulessa oranssista varista. Se oli mieletonta.
Kyla, jossa yovyimme saarella pari yota oli juuri sellainen kyla, johon olen halunnut koko matkan ajan pysahtya. Talot olivat harmaita, hieman vinossa ja samoin aidat. Vain osa taloista oli koristeltu vareilla. Lehmat ja kulkukoirat kulkivat vapaina. Se taalla Siperiassa ja Mongoliassa on muuten erikoista, etta lehmat kulkevat vapaasti, mutta talot ovat aidattuja.
Kyla eli aivan omaa elamaansa muusta maailmasta, tuntui kuin olisi palannut ajassa kymmenia vuosia taaksepain. Tiet olivat pelkkaa pehmeaa hiekkaa ja autot vanhoja, sodan aikaisia paketteja. Ihmisilla oli paalla vanhoja vaatteita ja pihat olivat pienia, juuri sen kokoisia, etta siihen mahtui kasvimaa. Vaikka ulkona oli todella kylma ja tuuli, joissan kukkapenkeissa kasvoi punaisia ja keltaisia tulppaaneja.
Yovyimme paikallisessa gesthousissa. Nukuimme ulkona jurtassa, joka oli lammitetty todella kuumaksi. Hintaan kuului aamiainen, luonas ja illallinen. Ruuat olivat paikallisia, vuodenaikais raaka-aineista tehtyja ja herkullisia, vaikkei kulinaristisesti kovin tasokkaista. Aamulla oli kunnolla haudutettua puuroa, leipaa, lettuja ja paistettua munaa, luonaalla aina joku keitto, pieni salaatti, leipaa ja minulla kasvispataa ja illallisella leipaa, jotain salaatin tapaista, pataa ja jalkiruoaksi pullan tapainen makea sampula. Oli kiva maistella paikallista ruokaa ja olla pari paivaa syomatta itse tehtyja, halpoja pikapoperoita eli lahinna nuudeleita.
Bussimatka saarelta Irkutskiin takaisin myoskaan jattanyt meita kylmaksi. Bussi oli taas paikallinen, verhoilla sisustettu ja vanha. Ylamaissa vauhti oli erittain hidas. Kun olimme paasseet ylos pahimman maen, bussi pysahtyi ja kuski ja pari muuta matkustajaa veivat maen paalla olevan shamaanipuun viereen pari ruplaa. Sitten matka taas jatkui.
Vajaa puolessa valissa matkaa meilta loppuin bensa. Pysahdyimme huoltoasemalle, mutta sielta oli kait sahkot poikki tai jotain, joten emme pystyneet tankata. Olimme sitten kolme tuntia keskella Siperian vuoristoa ja mitaan ei tapahtunut. Takanamme istuva paikallinen poika osasi hieman englantia, joten kysyimme hanelta, miten kauan tassa viela menisi. Han ei tiennyt, mutta antoi meille lahjaksi tulitikuista tehdyn pienen talon. Se oli valmistettu kylassa, jossa han asuu.

Nyt taytyy lopettaa, jatkan myohemmin. Olemme nyt Mongoliassa Ulan Baattarissa. Eilen illalla saavuimme. Heido.